Kansallisomaisuuden ryöstö.
Miten meillä Suomessa voikin olla päättäjät, jotka me kansalaiset äänestämme eduskuntaan tällaisia pettureita. Kaikki se mikä olisi rehellistä ja moraalisesti oikein jätetään tekemättä. Vääryyttä ja halveksuntaa tarjotaan kaikilta tahoilta! Kysyn miksi me Suomalaiset annamme tämän jatkua?
Täytyy sanoa, että en ihmettele Suomen kokoisessakaan maassa henkisesti sairastuvien ihmisten määrää. Täällä maassamme on todella eläminen tehty niin vaikeaksi jo ihan päättäjiemme taholta! Onko kukaan Valtionjohdostamme tullut ajatelleksi, että kaikki tämä mitä te teette ajaa ihmiset täysin loppuun. Kaikki eivät kestä tätä jokapäiväistä Suomen alennustilaa. Voivatko esim. ihmiset jotka ovat syyllistyneet maassamme rikoksiin, kouluampumisiin yms. olla yksinkertaisesti niin loppuunpalaneita jo ihan yhteiskunnan paineista ja muutoksista? Tästä kaikesta alennustilasta minkä nykyeliitti onkovalla työllä saanut rakennettua. Mutta tässä maassa ei syytellä valtionjohtoa vaan kaikesta muusta haetaan syylliset ja syyt. Valtionjohdon taholta saadaan kyllä kriisiapu paikalle tekemään ihmiselle kovempi tuska.
Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen!
Taloustoimittaja Seppo Konttinen kertoo uudessa kirjassaan järkyttäviä asiota Suomen valtion omaisuuden myymisestä. Maamme erillaiset hallituskokoonpanot ovat jo parin kymmenen vuoden aikana myyneet kymmenien miljardien edestä kaikkien Suomalaisten yhteistä omaisuutta. Myynnin kohteena on ollut metsää ja kiinteistöjä, myös yrityksiä on luovutettu pilkkahintaan yksityisille pääomille. Kaikki tämä on tehty maamme tavan mukaisesti eli ilman poliittista keskustelua! Myöskään kansan mielipidettä ei ole tässäkään tapauksessa tarvinnut ja halutta kysyä!
"Valtionyhtiöiden hävitys on aiheuttanut veronmaksajille ainakin 15 miljardin euron tappiot ja yksityistäminen on nostanut tuotteiden ja palvelujen hintaa ja laskenut laatua. Kannattavia tuotantolaitoksia on ajettu alas ja työttömyyskortistossa on suuri joukko osaavia ammattilaisia."
"Jos ihmiset olisivat aikoinaan saaneet äänestää Valtionyhtiöiden kohtalosta niin Fortum olisi yhä kansan omaisuutta. Eikä Ensoa olisi myyty Ruotsalaisille! Sähkö ja bensiini olisi halvempaa ja työpaikat olisivat säilyneet Kemijärvellä"
Näin kirjoittaa siis Seppo Konttinen ja muistuttaa, että yksityistämisessä on kyse puhtaasta ideologiasta eikä kukaan kysy kauppojen liiketaloudellisen järkevyyden perään. Suomessa sekä muualta maailmasta saadut kokemukset osoittavat, että yksityistäminen perustuu hatusta vedetyyn toiveajatteluun.
Suosittelen lukemaan kirjan!!
Seppo Konttinen / Kansallisomaisuuden ryöstö. wsoy. n. 15e
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Niin se on. Lahjonnan erityinen suomalainen muoto on vallan väärinkäyttö palvelusten ja vastapalvelusten muodossa. Homma pelaa vielä sillä tavalla, että alempiarvoinen joutuu antamaan ylempiarvoiselle suuremman etuuden kuin mitä hän itse saa. Se selittää, miksi lehmänkaupat ovat olleet Suomelle haitaksi. Suomen herrat ovat aina olleet myös ruotsalaisten talutusnuorassa. Pakkoruotsi on se tärkein instituutio, joka vahvistaa asiaintilan muuttumattomuuden. Suomalaiset eivät edes kykene poliittisiin ja liikeneuvotteluihin ulkomaalaisten kanssa ilman ruotsalaisia.
"Korkeat korot, työttömyys ja konkurssit ovat tervettä kehitystä, vain siten
pääsemme hyvään eurokuntoon"
Näin lausui Suomen Pankin Pääjohtaja
Sirkka Hämäläinen lounaskeskustelussa heinäkuussa 1992 Tasavallan Oikeusministeri Hannele Pokalle.
Kun Pokka tiedusteli kuinka käy sitten työntekijöiden ja muiden jotka eivät siitä johtuen kykene suoriutumaan velvoitteistaan?
"Se ei ole Suomen pankin asia" vastasi Pääjohtaja ja pisteli salaattia poskeensa.
Uutinen julkaistu aikoinaan Laupias Samarialainen lehdessä, joka siteerasi
Uusi Rovaniemi lehteä.
Todettakoon, että myös Sirkka Hämäläinen on osallistunut kansainvälisen suurpääman salaseuran Bildenbergiläisten toimintaan.
Jokainen meistä voi tehdä johtopäätöksiä, onko se ollut kunnianarvoisaa,
että niin monet "huippupoliitikot" ovat myös suomesta olleet mukana Bildenberg seurassa?
Keijo Korhonen on todennut muutamassa yhteydessä: "Suomella on ollut
viime aikoina erittäin huono herraonni"
Korhonen tietää enemmän kuin moni muu ja mitä voi kertoa,
olen varma siitä.
Laaksonen:
se taas johtuu siitä että ruotsalaiset ovat parempia ja ennen kaikkea uskottavampia puhumaan paskaa selän takana.
Onneksi meille on jotain pientä uskottavuuden kohentumista viime vuosina maailmalla tapahtunut.
Vai onko sekin ruotsalaisten ansiota?
Kyllä muistelen Teija Tiilikaisen olleen ainakin kerran Bildenberg kokouksessa.
Taitaa siellä Wikipediassa olla se hänenkin nimi.
Ja toisaalta mitä tapahtuu kokousten välillä on jo isompi asia.
Maailmassa on ollut enemmän poliittista rikollisuutta kuin tiedämmekään.
Pöytäkirjoja vaan ei olla pidetty ja asiat on sovittu hyvien veljien kesken.
Kattelin netistä tuota uusintaa Tv sarjasta, vain muutaman huijarin tähden.
Huumorin avulla voi käsitellä ikäviä asioita, kuten mainio kirjoittaja
Heikki Luoma tekee.
Toisaalta ei ihme , ettei Veikko Huovisen kirjaa veitikka julkaistu Saksassa.
Huovinen ymmärsi minkä takia....
Olin muutama viikko sitten katsomassa Mikkelin Otavan Opistolla näytelmää
Parempaa seuraa etsiessä, ja ei voinut olla nauramatta, Köppälä hahmosta löytyi helposti Josep Göppels ja oikotienä assosiaatio tämän päivän "
Göppelsit" jotka vetelevät naruista arvostelukyvyttömiä ihmisiä ja kansoja.
Harrastajateatterilaiset pistivät halvalla diktaattoreita.
Olin paikalla Otavan Opiston juhlasalissa ensimmäistä kertaa, tuntui historian siipien havinaa, samassa pihapiirissä on rakennus , jossa Mannerheim johti Talvisotaa koska johto- ja majapaikkaa vaihdeltiin tilanteen mukaan.
Keijo Korhosen sanoin; Hyvä arvostelukyky on eräs ihmisen tärkemmistä ominaisuuksista.
Sukulaiseni ja neuvonantajani, jo edesmennyt liikemies Väinö Kontinen
sanoi useammin kuin kerran: "Siellä verhon takana sovitaan niin paljon asioita"
Hän tiesi mistä puhui, oli elämänkokemusta ja näkemystä, toimihan Väinö henkisesti rikkaan elämänsä aikana myös salaisen palvelun eli vastavakoilun
asiamiehenä sodan aikana ja lie vaikka ollut sen jälkeenkin.
Vain harvoille hän asian luottamuksella paljasti, sai olla rauhassa punaiselta Valpoltakin.
Viittaan myös Heikki Typön blogiin kirjoitamaani kommenttiin Leninistä ja hänen rahoittajistaan.
Tänään minulle soitti eräs tuttavani ja kertoi erään kokemäkeläisen olleen juuri silloin Tornion tullissa kun eräänkin kerran Lenin toi säkissä rahaa vallankumouksen toteuttamista varten, vaan asian oikea laita selvisi tullimiehelle liian myöhään.
Maailmanhistorian kulku olis voinut muuttua toiseksi jos sekin rahasäkki
olis takavarikoitu.
Mutta tullimies ei varmaan tiennyt kuka ja mikä oli tämä parrakas mies,
juutalaista syntyperää oleva Uljanovin adoptoima kulkuri...
33 asteen vapaamuurari ja mm . amerikkalaisten pankkiirien rahoittama,
ehkä maailmanhistorian suurin poliittinen huijari , jonka tehtäväksi oli annettu ehkä venäjän kansan paneminen pidempiaikaiseen kurjuuteen, kuka tietää?
Pöytäkirjoja ei pidetä Bildenbergienkään kokouksissa...
Ei tule sitten niitä dokumentteja koskaan julkisuuteen!
Tähän sopiikin valaiseva linkki maan tavasta
http://www.svd.se/nyheter/utrikes/artikel_3866223.svd?service=graphic
ennen tultiin ketunhäntä kainalossa, nyt siansaparo :D
Velkaa piti ottaa, että saadaan olematon pandemia kustannettua ja tuotettua voittoa muille. Miksi ei ole yhteispohjoismaista rokotustutkimuskeskusta?
Minusta myös on järkyttävää, mikä kaikki on Suomesta myyty.
Markku Uusipaavalniemi on oikeassa halutessaan Suomeen oman pankin.
6 Riikka
"Minusta myös on järkyttävää, mikä kaikki on Suomesta myyty."
Niin on järkyttävää, onko varsinaista Suomea enää edes olemassa...
Voivatko esim. ihmiset jotka ovat syyllistyneet maassamme rikoksiin, kouluampumisiin yms. olla yksinkertaisesti niin loppuunpalaneita jo ihan yhteiskunnan paineista ja muutoksista?
- Voivat.
Kirjan olen lukenut. Se oli valaiseva.
Kaikki mahdollinen on jo myyty. Ja edelleen Nalle möisi lisää. Maatahan vielä myytäväksi riittää.
http://blogit.kauppalehti.fi/entries/edit/10395
Tässä yksi niistä syistä miksi seuraavallakin kerralla äänestän kijoittamalla lippuun JOKU MUU.

Kommentoi 9 kommenttia