Maahanmuutosta
Humanitäärinen maahanmuutto ja työperäinen maahanmuutto. Siinä on Suomen kansalle kaiken kurjuuden poistava suunnitelma tulevaisuuden varalle. Suunnitelma jota meidän viisaat ja koulutetut päättäjämme toteuttavat suurella vääryydellä. Kukaan maahanmuutosta päättävä ei ole vielä keksinyt, että toteuttaisi Suomen oman kansan "Maastamuuton" jolloin saisivat vaihdettua meidät suomalaiset omasta mielestään parempaan ja kelvollisempaan elävään materiaaliin.
Kuulemme todistelua siitä, miten meille on tärkeää muistaa velvoitteemme maailmalle ja tehdä oma osamme maahanmuuton hyväksi. Pitäisi myös muistaa siinä todistelun yhteydessä kuinka pieni maa Suomi loppujen lopuksi on ja minkälaiset muutokset jo vaikuttavat kansaamme. Kuulemme Todistelua siitä, että meitä uhkaa hirveä työpula ja kuinka nämä maahanmuuttajat tilanteen korjaavat. Jokainen joka asiaa miettii faktojen pohjalta huomaa, että puhe on puhetta ja totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Suomen omien kansalaisten näkökulmasta nämä maahanmuuttoon ihastuneet " kulttuurin rikastuttajat" eivät jaksa olla huolissaan.
Päättäjillämme ei ole huolta siitä, kuinka paljon meillä on työttömiä ja miten se määrä koko ajan kasvaa! Eivätkä juuri tunne myötätuntoa siitä, että työpaikat ja teollisuus siirtyy rajojemme ulkopuolelle. Työntekijöistä on kuitenkin heidän mielestään polttava pula ja ammattitaitoista väkeä saadaan maahanmuuttajista. En ymmärrä yhtälöä jossa maasta hävitetään keinottelun ja yksityistämisen takia työpaikkoja, teollisuutta, ja kaiken lisäksi omassa maassa on satoja tuhansia työttömiä ja määrä kasvaa koko ajan.
Missä meillä on työvoimapula? Koska se viisaiden mielestä pitäisi täsmällisesti alkaa? Mihin laitamme omat työttömät? Niistä työttömistä on paljon nuoria ja tulevaisuuden tekijöitä joiden tarkoituksena ei ole jäädä työttämäksi ja antaa paikkaansa maahanmuuttajalle. Onko niin, että omia kansalaisia ei voi kouluttaa uusiin tehtäviin vaikka he osaisivat jo kielen ja kaiken muun paitsi erikoisosaamisen uuteen alaan. Tulisivatko he kalliimmiksi kuin maahanmuuttajat ja tekisivätkö he työn huonommin? Meidän omat viisaat päättäjämme ovat varmaan näin asian ajatelleet! Syntyvyyskään Suomessa ei ole niin alhaista, että se tällä repimisellä ja myymisellä jota harjoitetaan olisi riittämätön. Maata rakennettaessa ja uutta luotaessa tilanne olisi erillainen mutta tämän hetken politiikka tuhoaa ja hävittää kaiken kansallisomaisuutemme. Tai oikeastaan se on jo täysin hävitetty!
Humanitäärinen maahanmuutto on karannut käsistä ja mielestäni se olisi lopetettava. Monessakaan tapauksessa sille ei löydy minkäänlaisia perusteita. Väärinkäyttöä toisensa perään ja suomalaisen järjestelmän hyväksikäyttöä, onko se oikea tapa? Onko se oikein, oman maan köyhiä ja asunnottomia kohtaan? Suomessa on köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä valitettavasti liian paljon! Niistäkin kansalaisistamme osa asuu kaduilla ja epämääräisissä porttikongeissa. Suomen ja kuntien päättäjillä ei ole halua laittaa näiden ihmisten asioita kuntoon ja samalla nähdään suurta hätää maailman pakolaisten eteen. Julkisen kilven kiilloituksessa päättäjämme ovatkin kunnostautuneet maailmalle ja siitä tässä on myös osaltaan kysymys. Mallimaa Suomi ja kuinka meillä huolehditaan ihmisistä, ainakin muualta tulleista! Ainakin niistä jotka osaavat vääryydellä järjestelmää hyväksi käyttää.
Jossain keskustelussa joku mainitsi 6kk tuen maksaminen ja sen jälkeen olisi kyettävä huolehtimaan jatkosta eteenpäin. Juuri näin sen tulisi olla, koska silloin nähtäisiin ihmisen oikea halu sopeutua ja tehdä sopeutumisen eteen työtä. Sopeutuminen ja vetelehtiminen on kaksi eri asiaa ja jälkimmäistä suurin osa harjoittaa. On liian paljon tapauksia, että vuosien jälkeen aina vaan sopeudutaan ja nostetaan hyvää korvausta vaikka kaikki muut kustannukset on hoidettu. 6kk riittäisi myös siihen, että se todellinen työvoimapula tulisi todettua ja voisimme nähdä sen suuren työmoraalin riittävyyden yhteiskunnallisesti. Suomen kansan ei tule olla elättäjä ja rauhaisan tyyssijan antaja ihmisille jotka käyttävät järjestelmää hyväksi. Suurin osa tukea nostavista maahanmuuttajista ei koskaan sopeudu tähän yhteiskuntaan ja heiltä puuttuu halu tehdä sen eteen työtä.
Maahanmuuttajissa on tietty prosentti joka lähtee omasta maastaan etsimään vain parempaa elämää. Jättävät taakseen maansa rakentamisen velvoitteet ja vastuun sen hyvinvoinnista. Moni jättää taakseen vaimonsa, lapsensa ja pakenee sodan jaloista vieraaseen maahan turvaan. Suurin osa pakenijoista on terveitä nuoria ja parhaassa iässä olevia miehiä ja jotkut jopa sotilaita. Tällainen pelkuruus on jo sinällään säälittävää ja se, että saamme näistä tulijoista verorahoilla elätettävien vaatijoiden armeijan tekee siitä raivostuttavan. Mielestäni he omaavat jo tullessaan kyvyn epäonnistua Koska heiltä puuttuu tahto ja halu osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Ihminen joka ei viitsi oman maansa eteen nähdä vaivaa ei tee sitä toisen maankaan hyväksi. Vaatimuksia ja toiveita siitä millaiseksi maatamme pitäisi heidän silmisään muuttaa kuullaan kiitoksena ja se ei tule loppumaan. Koska päättäjämme ymmärtävät sen, että Suomen oma rakentaja on suomalainen itse.
Olisiko Eu:n puolestapuhujien mietittävä myös miten tulevaisuus tästä vielä kehittyy. Meillä on ollut jo tarpeeksi vaikeuksia maahanmuuttopolitiikan oikeaoppisessa järjestämisessä. Miten luulette, että se tulevaisuudessa muuttuu paremmaksi ja selvemmäksi? Suomen oma määräysvalta kyseisessä asiassa on poistunut ja kansallinen päätäntävalta alistettu muille. Kertokaa toki se asia Suomen kansalle ja ottakaa vastuuta kertomastanne!!
Nykyinen politiikka kaikilla osa-alueilla on tähdännyt ylikansallisen Euroopan luomiseen ja sen rajojen poistamiseen. Maahanmuutto on vain yksi haara tässä joessa vaikka ei todellakaan pienin ongelma.
Lainaan Keijo Korhosta "muunneltuna".
" Suomen päättäjät on punnittu ja köykäiseksi havaittu"
Mielestäni hän olisi ansainnut paikan Suomen presidenttinä! Olisimme voineet luottaa siihen, että olisimme itsenäisiä ja hyvinvoinnistamme olisi joku maailmalla huolehtinut. Joku oikeasti olisi miettinyt seurauksia myös pienen maamme kannalta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Vaiettu turvallisuusuhka maahan haalittujen kohdalla alkaa realisoitumaan, sillä annettiin uskonsodassa käsky hyökätä Suomalaisia vastaan ympäri maailman, sillä sotilaamme osallistuvat islmin vastaiseen hyökkäyssotaan suuren saatanan rinnalla! Tuosta maasta vielä kun on tänne tuotu lukuisa määrä nuoria miehiä, vailla menneisyyttä on päästetty maahamme... Vaietaan kilpaa muualla esiin nostettu rahoitus joka laivakaappauksien rahoittamiseen Euroopasta virtaa, kaappauksia johdetaan EU:n alueelta, meillä media höpöttelee tyhjänpäiväisyyksiä jättäen todelliset asiat uutisoimatta!
Korruptio maassamme on huolestuttavan yleinen maan tapa, kuten sen meidän pääministerimmekin on ilmaissut, korruptio tekee todella pahaa jälkeä täällä, kaikki myydään ja rahat varastetaan hyvien veljien kesken!
Maahanmuuttoasiat työllistävät Addis Abebassa.
Värväysleiri.
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=185684&nodeid=151...
Kyse ei ole mistään muusta kuin eurooppalaisesta utopiasta, että lopetetaan sodat ikuisiksi ajoiksi poistamalla sodan syyt. Luitte oikein. Tämä tarkoittaa kansallisvaltion ja kansallisen identiteetin alasajamista, koska utopikot katsovat kansallisen identiteetin olevan sotien primäärinen syy.
Tämä onnistuu näiden mukaan väestön sekoittamisella, jotta yksikään ryhmä ei pääse muodostamaan merkittävää enemmistöä.
Ainoa vain, että sotiin ei ole koskaan tarvittu muuta kuin kaksi tai useampi osapuoli, joille minkäänlainen kompromissi ei ole mahdollinen - tästä alkusyystä seuraa automaattisesti koko muu ketju mikä eskaloituu avoimeen sotaan.
Toisinsanoen, ainoa mitä tällä utopialla luodaan on pysyvä sodan tila. Tämä on joko passiivista, matalan intensiteetin sotaa, joka välillä eskaloituu avoimeksi sodaksi palatakseen takaisin passiiviseksi. Siis, lähtien siitä, että yhteiskunnassa on sisällä kaksi tai useampi osapuoli, jotka eivät kykene kompromisseihin. Tässä täytyy muistaa, että jatkuva perääntyminen ei ole mikään kompromissi tai yhteinen sopimus vaan ainoastaan perääntymistä.
Toistaiseksi asiat pysyvät status-quo tilassa, mittavien panostusten ja avokätisten lahjusten takia. Mutta luuleeko nykyinen idealistinen eliitti tai idean arkkitehdit olevansa vallassa vielä kuinka pitkään? Vielä kymmenen vuotta, kun seniiliys jo koputtaa pääkoppaa? Vai ehkä jopa kolmekymmentä vuotta? Entä sen jälkeen? Voisiko olla mitenkään mahdollista, että nykyiset syrjaytetään ja tilalle tuleekin "ihan vääränlaiset" ihmiset, joille sodan rummuttaminen on keino päästä valtaan, koska ihmiset haluaisivat sotaa, koska eivät enää halua perääntyä? Onko tullut suunnittelussa mieleen?
- Nyt kuitenkin luodaan puitteet kehityskululle, jotka vaikuttavat suoraan vielä satojen vuosien kuluttua. Luuleeko idealistit, että sadan vuoden kuluttua kaikki muut olisi viimein kehittynyt "idealistien tasolle" missä kaikki tapahtuu taikasauvaa heilauttamalla ja toivomalla kaikkein kivointa?
Valitettavasti, näissä kehityskuluissa sota on aina, siis koko ihmisen evoluution ajan, ollut se tekijä, joka on muokannut yhteiskuntia.
M. Vähäpesola: "Missä meillä on työvoimapula? Koska se viisaiden mielestä pitäisi täsmällisesti alkaa? Mihin laitamme omat työttömät?"
Hyviä kysymyksiä. Erityisesti viimeksi mainittu. Joka pitäisi esittää mm. Astrid Throsille...
Vastaisi kuitenkin jotain käsittämätöntä ja/tai nukahtaisi...
Hyviä ja ajankohtaisia ovat nuo kysymykset. Thorssille on turha esittää mitään kysymyksiä. Hänellä näyttää olevan varsin vaatimaton käsitys maamme varsin runsaskätisestä maahanmuuttopolitiikasta.
Hyvä kirjoitus.
Ei toisaalta uutta minulle tai muille hommafoorumilaisille, mutta hyvin niputettu erinäiset epäkohdat yhteen kirjoitukseen.
Milloin oikeastaan syntyi tämä Euroopan sosiaalinen omatunto, joka panee meidät kuvittelemaan, että olemme moraalisessa vastuussa muun maailman kriisipesäkkeiden alikehittyneiden maiden väestöstä? Mistä juontaa tämä tarve asettua globaalin sosiaalitädin asemaan? Onko se jonkinlainen jatke ”pakanamaille menemiselle” sillä erotuksella, että nyt pakanat tulevat tänne. Miksi läntinen Eurooppa kuvittelee, että sen velvollisuus on hoitaa tätä diakoniatyötä vastaanottamalla ja elättämällä esim. heimosotia tai levällään olevaa taloutta pakenevat maahanmuuttajat?
Historian kuluessa meilläkin oli sotamme, talouden ja yhteiskunnan mullistukset, vallankumoukset ja heimoriidat. Niistä selvittiin aivan omin avuin ilman kriisinhallintajoukkoja. Sama kehitys on nyt menossa jossakin muualla.
Yksinkertainen matematiikka ja terve järki sanovat, ettei Eurooppa voi loputtomasti imeä väestöä maailman kriisialueilta. Lisäksi tämä väestö tulee alueilta, joiden yhteiskunnat ovat kehittymättömiä ja kulttuuriarvot usein räikeässä ristiriidassa länsimaiden kanssa. Ennen pitkää tästä aiheutuvat ongelmat riistäytyvät hallitsemattomiksi.
Paljon puhutun työvoimapulan ratkaisijoiksi nykyisessä koulutusyhteiskunnassa ei tästä väestöstä ole.Vaikka toisin toivottanee, maahanmuuttajat eivät juuri tule ns. kehittyvien talouksien maista kuten esim. Intia tai Brasilia.
Ei nimimerkkiä
Vieras Viestejä: n/a
Ei nimimerkkiä
Vieras Viestejä: n/a
Somalialainen Mohamed A. palsjastaa miten Suomen sosiaalihuoltoa huijataan
________________________________________
Teksti: Alibin työryhmä
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=258305
Mohamed A. on asunut perheensä kanssa Suomessa jo vuodesta 1990. Hän saapui pakolaisena niin kuin muutkin hänen maanmiehensä. Mohamed on seurannut vuosia, mitä somaliyhteisössä tapahtuu.
- Maanmieheni kusettavat viranomaisia, salakuljettavat lapsia, huijaavat perheiden yhdistämis -ohjelmien puitteissa ja käyttävät häikäilemättömästi väärin hyväuskoista sosiaalijärjestelmäänne.
Alibin mielestä kaikki somalit eivät ole kuitenkaan huijareita. Heidän joukossaan on varmasti myös paljon rehellisiä ihmisiä.
Mohammed sanoo aikoneensa kertoa monta kertaa mitä Suomen somaliyhteisöissä tapahtuu, mutta oman perheen turvallisuus on ollut esteenä.
- Heti aluksi haluan sanoa oman ehdotukseni ongelman ratkaisemiseksi: Jokainen vakaviin rikoksiin syyllistynyt pakolainen pitäisi heti karkottaa maasta. He vaikeuttavat rehellisten pakolaisten asiaa ja asemaa.
Mohamed puhuu hyvää englantia ja kohtalaisesti Suomea. Hän yllättää toimittajan uudelleen.
- Tiesitkö, että somalit ovat lähettäneet rahaa kokoajan ulkomaille?
Sanon kuulleeni jotain huhuja, mutta että tietäisin...
- Rahat eivät suinkaan mene hädässä olevien tileille, vaan ohjautuvat laittomia maahanmuuttoja järjesteleville ammattirikollisille ja Somaliaan sotaa käyville klaaneille, Mohamed sanoo suoraan.
Suomesta rahaa uusien pakolaisten tuontiin
- Joka kuukausi lähtee satoja tuhansia markkoja! Suurin yksittäinen rahalähetys, jota itse olen ollut todistamassa, oli tasan 100 000 markkaa!
Mohamed näyttää Kampissa olevan toimistonkin, josta rahat lähetetään.
- Sieltä on lähetetty miljoonia markkoja!
Rahat lähetetään pääasiassa jonkin Persianlahden tuntumassa sijaitsevan arabimaan kautta.
Eihän rahan lähettäminen laitonta ole...
- Katso, mistä rahat ovat peräisin! Harva maanmiehistäni ansaitsee palkkaa. Lähes sataprosenttisesti jokainen saa suomalaisten verorahoista maksettavaa toimentulotukea ja muita sosiaaliavustuksia. Tästä huolimatta moni ajelee uudenkarhealla autolla, käyttää kalliita muotivaatteita ja sisustaa asuntonsa ylellisesti.
- Kun rahaa näyttää jäävän vielä ulkomaille lähetettäväksikin uusien "pakolaisten" hankkimiseksi Suomeen, jossain täytyy olla vikaa, Mohamed huomauttaa.
Hänen mielestään suomalaiset viranomaiset ovat hyväuskoisia, "sokeita" ja hölmöjä.
Lasten salakuljetus on hyvä bisnes
Mohamedin mielestä "perheiden yhdistämisohjelma" olisi hyvä, mutta...
- Lapsia käytetään nykyisin ihmisten salakuljetukseen! Systeemi on yksinkertainen. Suomessa asuvan somalin (naisen) muukalaispassiin on merkitty esimerkiksi viisi lasta. Kun nainen lähtee Tukholmaan, hän ostaa kaksi lentolippua Keniaan tai johonkin muuhun Afrikan maahan. Toinen on meno- ja paluulippu, johon myös lapset on merkitty. - Toinen on pelkkä menolippu.
- Nainen hakee hämäyksen vuoksi Tukholmassa asianomaisen maan lähetystöstä viisumin myös lapsille. Nainen lentää kuitenkin yksin, käyttää vain menolipun ja repii toisesta meno-osan, näyttääkseen, että "koko perhe" on matkustanut.
- Perillä hän hakee salakuljettajien järjestämästä paikasta viisi sopivan ikäistä lasta ja lentää takaisin Tukholmaan. Passintarkastajat eivät kysele, koska naisella on muukalaispassi ja edestakainen matkalippu koko perheelle.
Nainen pääsee "perheensä" kanssa Ruotsiin. Sieltä on helppo tulla Suomeen, jossa lapset opastetaan hakemaan turvapaikkaa, ja viranomaiset ihmettelevät, mistä somalilapsia ilmestyy ilman vanhempia kuin sieniä sateella.
Kun TV3:n "45 minuuttia" ihmetteli 23.10.96 lähetyksessään samaa asiaa ja haastatteli muutamia lapsia, eivät hekään "tienneet", miten he olivat Suomeen tulleet.
- Joku mies toi, he sanoivat.
Mohamedin mielestä heidän oli käsketty vastata jokaiseen maahantuloa koskevaan kysymykseen: "En tiedä, joku mies toi".
Mohamed tietää, että sopivan ajan kuluttua maailmalta "löytyy" lapsille aikuisia sukulaisia, jotka pääsevät maahan ongelmitta "perheiden yhdistämisohjelman" perusteella.
- Tiedän Länsimäessä asuvan somalialaisen naisen, joka on tuonut tällä tavalla Suomeen 40 lasta, Mohamed todistaa ja jatkaa:
- Jokaisen lapsen hakemisesta hän on saanut palkkioksi hyvät rahat

Kommentoi 8 kommenttia