Meidän Kreikkalaiset päättäjät

Ajattelin kirjoittaa Suomen kansalle pienen muistutuksen rehellisyydestä. Onhan aina ollut niin, että suomalainen on tunnettu rehellisyydestä ja asioiden hoitamisesta. Tähän asti se on ollut maailmallakin valtti ja voimavara meidän hyväksemme. Niin pitäisi olla, mutta tilanne on nyt toinen ja maatamme luotsaavat maailmalla pelkät valehtelijat, jotka kulkevat totuuden puvussa ja uskovat valheensa itsekin.

Mielestäni rehellisen Suomen tukipilarit kaatuivat silloin, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Itsenäisen Suomen tukipilarit horjuivat jo vuosia, kun liittymistä valmisteltiin. Meidän omat päättäjämme tekivät kansallemme teon, jota en anna ikinä anteeksi. Kenenkään ei pidä antaa anteeksi sellaista tekoa, joka repii itsenäisyyden palasiksi.

Tällä hetkellä Euroopan heikkoja ja vääryydellä rakennettuja tukipilareita koettelee Kreikka. Kreikka liittyi Unioniin valehtelemalla sen hetkisestä taloudellisesta tilanteestaan. Euroopan Unioni otti Kreikan mukaan, koska miten muuten se toimisi. Mielestäni kreikkalaiset ovat eläneet kuin pumpulissa ja Liisan ihmemaassa, ja täten itse omalta osaltaan aiheuttaneet ongelmansa. Lukiessamme Kreikan lapsellisista bonus- ja palkitsemisjärjestelmistä ei voi kuin ihmetellä, että tällainen pudotus ei ole tullut ennemmin. Mieleeni tulee lähinnä lellitelty kansa, joka on saanut etunsa kohdalleen, ja on haluton luopumaan etuuksistaan. Miten voidaan esim. 12 kk:n työstä maksaa 14 kk:n palkka? Tai miten on bonuksen arvoinen, jos tulee aamuksi tai yleensä töihin? Tai miten ulkona työtätekevä on oikeutettu ylimääräisiin bonuksiin.Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta Tietenkään ei voi unohtaa luotonantajien leväperäisyyttä ja Kreikan pankkiirien toimintaa.

Sitten siihen suomalaiseen rehellisyyteen ja päättäjiemme vastuuseen. Mielestäni silloin, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, toimi päättäjämme aivan samoin kuin nyt kreikkalaiset. Suomella oli toki talous vakaammassa kunnossa ja oli aivan selvää, että olimme EU:n joukkoon tervetulleita maksajiksi ja kuiviin imettäviksi. Niin silloin, kuin nytkin Euroopan Unioni haluaa ainakin muodollisesti takeet siitä, että liittyminen ja sitä edeltävät valmistelut ovat menneet maan perustuslain mukaan. Ehkä EU:ta ei kiinnostanut lopulta mikään ja kaikki oli vain puhetta, tai sitten suomalaiset päättäjämme valehtelivat Unionille.

Suomen silloiset päättäjät, jotka olivat vastuussa liittymisestä Unioniin, eivät toteuttaneet perustuslakia maassamme ja näin salasivat sen Unionilta ja mikä pahinta salasivat sen Suomen kansalta. Nämä samat johtomiehet nyt sitten ihmettelevät Kreikan toimintaa siitä, miten se on vääryydellä tullut mukaan. Kuitenkin he ovat valmiita avustamaan kaikella mahdollisella tavalla Kreikkaa. Painaako syyllisyys ja tuntevatko valehtelijat myötätuntoa valehtelijoita kohtaan? Jos Euroopan Unioni Hyväksyi sen tavan, miten liittyminen tapahtui suomessa on se ainakin näyttänyt todellisen luonteensa. Silloinhan kaikki perustuu valheeseen ja valhe muuttuu totuudeksi. Ihmettelen, miten osa Suomen kansasta on niin hyväuskoisia hölmöjä, että todellisuus ei ole vielä avautunut. Liittyminen tapahtui Suomen kansaa halveksien ja raskaimmalla tavalla perustuslakia rikkoen.

Kuitenkin tilanne on se, että Euroopan Unioni ja siihen liittyvät ongelmat eivät poistu eikä uudet maat tulevaisuudessa toimi toisin. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ei ole tämän globaalin syövän parhaimpia puolia. Kaiken lisäksi se on leviävää ja kansanvallan kohdalla kuolettavasti käyttäytyvä sairaus. Siihen ei ole parannusta, ei ole ollut tähän asti eikä tästä eteenpäin.

Itsenäisesti omista asioistaan päättävän ja omasta taloudestaan huolehtivan maan aika ei ole todellakaan ohi. Euroopan Unionin tarkoitus oli kaikkien suurien puheiden mukaan vakauttaa ja voimistaa maammekin hyvinvointia. Sen mitä EU:n myötä olemme loppujen lopuksi saaneet, on pelkkää kurjuutta ja kaiken omavaraisuuden alasajon sekä kansallisomaisuuden myynnin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja